Aion tänä keväänä ja kesänä miettiä hieman puutarhani sisustusta tarkemmin. Lähinnä itse tekemiä juttuja ja halvalla. Puutarhaani olenkin tehnyt koko ajan mahdollisimman pienellä pudjetilla. Selailen kirjoja, lehtiä ja blogeja joista saakin hienoja vinkkejä omaan muokkaukseen.
Sammal on yksi suosikeistani. Ihana ikivihreä ja vanhetessaan vaan upenee koko ajan. Ja se hoitamattomuuden helppous mikä uppoaa aina kiireiseen nykyaikaan. Jotain pieniä juttuja on jo tullut kokeiltua. Pihassani on esim. sammalta kasvamassa turveharkkojen ja kivien päällä.
Oasista (kuivakukkien) on kiva muokkailla ja päällystää sammaleella. Sitomiseen käytin vihreätä rautalankaa. Nämä olen tehnyt jo viime lokakuussa 2011. Hyvin ovat talvehtineet ja koko ajan esillä olleet. Tuli mieleen, jos olisi laittanut turvetta alle, saattaisivat hyvinkin alkaa kasvamaan sen päällä. Kuivuvatkohan liikaa pelkän oasiksen päällä?
Olen nähnyt myös kuvia hienosta sammalseinästä. Pitääpä netistä tutkailla asiaa ja, ja, ja...
Syksyllä ottamani kuva etupihastamme todistaa sen miten hienoja kuvia saa myös syksyllä. Kesällä ajattelin kuvata paljon sadesäällä. Jotenkin sen tunnelma on niin minun mieleeni. Ukkosta varsinkin ihailen ja ihmettelen aina vaan luonnon voimaa :)